maanantai 25. marraskuuta 2013

Palanen viime joulusta

Joulun odotuseni on alkanut tänä vuonna jo alku syksystä jouluisilla mietteillä ja suunnitteluilla.
Näin olenkin jo  hyvällä mallilla muistamisissa, joulunajan tuliaislahjoissa jne.

Tämän vuoden touhuista postailen ehdottomasti piahkoin.
Ajattelin nyt laittaa kuvia viime joululta jotta saadaan Enkelikello joulutunnelmiin.
Juon kupposen kahvia ja tunnelmoin,kun perheemme iltatähti meni päiväunille. Aamupäivisin täällä touhuaa kanssani kolme tonttuapulaista ja koulusta saapuu neljä lisää joten vilinää ja vilskettä riittää.




Viime vuonna ostin tuollaisia peltisiä kortteja pienestä sisustusputiikista, tulostin liimasin niihin jouluisen tervehdyksen. Kuvan lyhty oli yksi kylämuistamisista viime joululta.

Kahvia tuliaisiksi. Tänä vuonna en ole vielä bonganut näitä Meiran joulukahvipaketteja. 
Muutaman tälläisen teen taas,kun kaupanhyllyltä osuu silmään.
Hyvää Joulua - kyltti on tehty cernit massasta.
Painoin leimasimella tekstin kylttiin, kieputus juuttinauhaa ja lopuksi havunoksat narun väliin. Tykättiin!

Kaunis kori täynnä punaposkisia omenoita, korvaa ainaisen konhvetirasioiden tulvan.
Omppuja viedään tänäkin vuonna ainakin mummolaan.

Viimeinen hyvämielen kuva poimittu printerest palvelusta.
Joulun odotus tunnelmiin oli löytänyt jo hurjasti väkeä.
Tervetuloa kaikille!




4 kommenttia:

  1. Kauniita viemisiä olet tuunaillut :)

    VastaaPoista
  2. Moikka! Minä tein viime viikolla kokonaisen postauksen tuon Meiran joulukahvipaketin ympärille -DIY-meininkiä siis mukana. http://toukokuuntytto.blogspot.fi/2013/11/hienoja-kahvihetkia-ja-jouluisia.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Hannis! :) Kas vaan, sinä olet jo tänä vuonna löytänyt joulukahvipaketin. Pitääpä katsoa tänään kauppareissulla minunkin. Hienoja askarteluja olet tehnyt postauksessa. Kiitos linkistä! Mukavan kirpakkaa päivää!

      Poista

Eihän joulukiire paina, kommentit ilahduttaa aina ♥